In Memoriam Tusse

Ilometsän Aapo "Tusse"

14.8.2002-22.4.2015

Syttyi taivaalle uusi tähti,

koiraenkelinä tästä maailmasta lähti.

Nyt saat juosta lailla tuulen

vihreillä niityillä ajattomuuden.

Tuskaa, kipua, surua ole ei,

uni lempeä sinut sateenkaarisillalle vei.

Hyvää matkaa pikkuinen,

täällä sinua ajattelen.

Keskiviikkona päättyi rakkaan Chipan elämä. Koiran, joka on minulle opettanut hirmusti koirista. Koira, joka vei minut koiraharrastuksien pariin ja joiden kautta tutustuin lukuisiin, ihaniin ihmisiin. Koira, joka aina kuunteli ja ymmärsi minua. Koira, jota sai aina halata ja rapsutella mielin määrin. Koira, jota ilman ei selkäni olisi parantunut. Koira, joka tuki minua, kun minulla oli henkisesti raskasta. Koira, joka oli samalla niin vihastuttava mutta silti niin ihastuttava. <3 Rakas perheenjäsen ja kaveri. <3

Chipan tilanne romahti tiistai-iltana. Äiti soitti minulle yhdentoista aikaan illalla että se oli jättänyt osan ruuasta syömättä, katse seisoo, pää nuokkuu, hengitys on raskasta ja se lösähti maahan. Keskiviikko aamuna sama juttu, laittoi viestiä että josko soittaisin sille lääkärin ja kävisin katsomassa miten se voi. Tiesin jo oireiden perusteella että tämä on Chipan viimeinen päivä ja aamulla surullisin mielin lähdin Helmin kanssa Mylsälle. Chipa oli tosi huonossa kunnossa ja se selvästi aavisti mitä käy... Se kerjäsi rapsutuksia ja oli läheisyyden kipeä mutta aivan loppu. Minä sitä silittelin ja rapsuttelin ja kertoilin sen elämästä pätkiä ja kerroin monesti kuinka tärkeä se on yms. Yritin viettää sen kanssa onnellista, viimeistä päivää. Välillä pelkäsin että se kuolee minun syliini, niin loppu se oli.  Kerran se yllättäen oksensi hirmu oksut jonka jälkeen se piristyi huimasti hetkessä, veti rallia ympäri taloa ja kerjäs ruokaa ja veti ne hotkien. Aloinkin epäillä että josko sillä onkin jokin myrkytys ollut... Oli lopulta aika oma ittensä. Noh se aamupäivä oli joka tapauksessa hirmu raskas, tiesin että nää on jäähyväiset. Jo sunnuntaina käydessä aavistin että se ei kauaa elä, sen katse kertoi sen, ikäänkuin se jäähyväisiä jättäisi. Lopulta viimeiset heipat, toivotin sille hyvää matkaa ja tsemppiä ja niin mun piti lähtä elämäni raskaimpaan iltavuoroon. Tajuttoman raskas paluumatka, kun piti Mylsän kautta mennä. En tajua miten selvisin sen työpäivän läpi, autoon astuessa vasta tuli romahdus.

Chipa ja Helmi vikana päivänä. Chipa oli niiin väsy. :(

Äiti vei Chipan lääkäriin kahden jälkeen. Lopulta kaikki tutkimukset kertoivat sillä olevan vatsassa jotain vierasesineitä, (ehkä kiviä) joku vatsan sairaus (mahdollisesti kasvain esim vatsalaukku oli selvästi suurempi) sekä selvä keuhkosyöpä. Lopulta äitini, Heidi sekä aivan ihanan AitoVetin henkilökunta päätyivät että Chipan pitkä ja raskas elämä tulee päätökseen. Chipa oli nukkunut levollisesti pois, vatsan sairaudesta kertoi se, että siltä oli tullut suusta runsaasti verta mitä ei kuulema normaalisti tapahtuisi. Chipa tuhkataan ja tuhkat haudataan myöhemmin mökille.

Chipa eli pitkän ja kunnioitettavan elämän. Sen hengen lähtö on ollut monen monta kertaa lähellä mutta niin se jaksoi vain porskuttaa. Sairas ja kivulias se oli vain ollut liian pitkään. Itse aloin joskus joulun tienoilla ihmetellä kuinka se alkoi torkahtelemaan ja kuinka se vain tuntui yht'äkkiä nukkuvan koko ajan ja oikein koisaavan (koisaus kertoikin keuhkosyövästä) mutta muita viitteitä ko. syöpään ei oikein ollut tai ei osattu ajatella.

Tänään kävin Mylsällä. Tyhjä talo ilman tuttua vinkumista, iloista hännän heiluttajaa, tassujen rapinaa. Tussen tavarat samoilla paikoillaan. Automaattisesti sitä meni täyttämään tyhjän vesikupin. Karmasevaa... Teki niin pahaa.:(

Suruselfie

Jännästi sitä aina tajuaa vasta kuoleman koittaessa, kuinka paljon toisesta oikeasti välittää. <3

Lepää rauhassa, rakas. <3